sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Battery Energy Drink - Keeps You Going

Parempien ideoiden puutteessa päätin heittää jonnevaihteen silmään ja arvostella jokaiselle itseään kunnioittavalle energiajuomien litkijälle varmasti tutun pärinäjuoman, joka on myös vakiinnuttanut koskenkorvaan sekoitettuna paikkansa yökerhojen drinksulistojen kärjessä (tosin harvemmin "kossupatteria" edes batteryyn tehdään...). Battery on siitä hyvä energiajuoma, että se ei ole liian makea, mutta toisaalta taustalla kummittelee jokin ikävän pistävä sivumaku, jollaista ei esimerkiksi EDistä erota. Lisäksi happojen määrä on yleensä mielestäni melko olematon, joten aika laimea kokemus tällaisen pullon imaiseminen on. Hintakin on aika suolainen verrattuna siihen, että pullo ei sisällä edes puolta litraa energiajuomaa, vaan ainoastaan 40 cl. Kenenköhän neropatin idea tämäkin on ollut? Mielestäni samaan rahaan olisi voinut sen desin heittää tuota litkua tuonne pulloon. Miinuksena täytyy mainita myös se, että pullossa ei kerrota mitään valmistusmaasta. Mistähän lie vinkuintiasta tätä mahdetaan kiikuttaa rahtikoneella... Hmmm. Kuitenkin ihan messevää litkua tämäkin on. Toimii ainakin krapula-aamuina, ellei EDiä ole tarjolla. Arvosanaksi 2,5 viidestä.


Loppuun vielä kevennyksenä nuoren suurkuluttajapojan aatteita energiajuomien "kuninkaasta" Euroshopper energydrinkistä. 

- J

torstai 5. syyskuuta 2013

Duudsonit Jekkulimonaati


Emäntä tuossa eilispäivänä yllätti iloisesti tuomalla kaupasta Duudsonit jekkulimonaatia. Yllätys tuli ihan puskista. Tarjolla oli kahdenlaista sorttia; vihreää vadelmaa ja pinkkiä päärynää. Taisipa siinä heti selvitä "jekkulimonaati"-nimen merkityskin, kun päärynä on pinkkiä ja vadelma vihreää. Totaalinen mindfuck. Valitsinpa sitten itselleni tämän vihreän tölkin, jonka kyljessä pomppii peukalo pystyssä piirroshahmo-Jarppi.



Tölkin ulkonäkö hivelee silmiä karamellimaisella värityksellään, ja etenkin omaa etelä-pohojaalasta silmääni miellyttää tölkin yläreunan ympäri kulkeva jussikuvio. Hetken fiilisteltyäni sihautin tölkin auki ja kaadoin setit lasiin. Jumaliste. Tää päärynälimppari todellakin oli vaaleanpunaista. Ensipuraisukin oli varsin mieluisa; päärynä maistuu aidosti, ei liian esanssimainen ja happoja oli varsin sopivasti. Liian makeaksikaan tätä ei voi haukkua, mutta silti potkua piisaa. 3,3 desilitraa tätä jumalten juomaa kulahti alas muutalla siemauksella, ja mieluusti tätä joisi toistekin. Kyllä tälle täytyy arvosanaksi 3,5 viidestä antaa!


- J